Hyvinvointihuone Emmastiina

Tervetuloa hyväntuulen hoitolaan, Emmastiinaan hemmoteltavaksi ja virkistymään! Kasvo- ja jalkahoitoihin kuuluu aina hieronta, jos asiakkaalla ei ole tähän esteitä. Hoidot toteutetaan laadukkailla tuotteilla, yksilöllisesti sinua varten. Ihosi kiittää huolenpidosta!

Henkilökunta

Employee picture

Hanna

Heippa! Olen Hanna Lappeenrannasta. Koulutukseltani alunperin hoitaja (lähihoitaja sekä röntgenhoitaja), hoitotyötä takana on vuosia. Lähdin kuitenkin seuraamaan unelmia ja näin ollen sydän vei kauneudenhoitoalalle ja valmistuin kosmetologiksi(olen SKY-kosmetologi). Aion kouluttautua alalla lisää, jotta voin tuoda uusia palveluita valikoimiini sekä pitääkseni ammattitaitoa yllä. Tämä ala on vienyt aivan mennessään ja olenkin todella motivoitunut ja innokas oppimaan lisää. Työni teen jokaisen tarpeen mukaan, räätälöidysti ja sydämellä. Iältäni olen lähempänä 40 kuin 30 ja kahden lapsen äiti, elämänkokemustakin jo siis karttunut. Tärkeätä minulle kosmetologina on tietenkin ihonhoito, mutta myös ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Palveluistani löytyvät: kasvohoito, jalkahoito, vahaukset, kulmat ja ripset. Hoitola sijaitsee kodinomaisessa, tunnelmallisessa ympäristössä. Tuotesarjat olen valinnut ajatuksella:Lycon, Nimue ja Apis. Lämpimästi tervetuloa rentoutumaan hoitoihin 💗

Lahjakortit

Lahjakortit helposti tästä, ilostuttamaan läheistä!

Ajanvaraus

Ajanvaraukset kätevästi alta. Aukiolo: sopimuksen mukaan. HUOM! Lash/brow lift ikäraja 18. Hoitoajat ovat reiluja ja voivat olla ilmoitettua lyhyempiä ihon kunnosta riippuen.

Yhteystiedot

Hoitola sijaitsee Lappeenrannassa, Lapvedellä, Lauritsalan kupeessa. Kotihoitola toimii rauhallisessa ja tunnelmallisessa ympäristössä. Auton voi jättää helposti tienvarteen ja linja-autolla(nro2) pääsee kävelymatkan päähän.

Sijainti

 Hyvinvointihuone Emmastiina

 +358409108931

 Väinämöisenkatu 39 53300 Lappeenranta

 hyvinvointihuone.emmastiina@gmail.com

Ota meihin yhteyttä

Hinnasto

Hinnat sisältävät alv 24%. Maksutavat:kortti, käteinen sekä E-passi hyvinvointi käy perusjalkahoidon maksamiseen. Nappaa aikasi hemmotteleviin hoitoihin!

PakettihoidotHinta alk.
Hemmottelun aika
Lempeä kasvohoito sekä hemmottelu jalkahoito(jalkakylpy-kuorinta-hieronta-naamio, huomaathan että tässä ihanan rentouttavassa hoidossa ei käydä läpi kynsien hoitoa, kovettumia tms). Rentouttava lahjaidea!
85,00 €
Hoidon aika
Ihotyypin mukainen kasvohoito Hydra dermabrasion kasvohoito - laitteella. Sekä perusjalkahoito(hoitoaikaan vaikuttaa jalkojen kunto, max180min). Hyvä lahjaidea!
150,00 €
Lahjakortin tai tuotteiden ostoaika hoitolallaHinta alk.
Aika lahjakortin ostoa varten
0,00 €
Ripset ja KulmatHinta alk.
Brow lift, kulmien laminointi
Kulmien laminointi. Sisältää kestovärjäyksen. Ikäraja 18-vuotta.
50,00 €
Kulmien siistiminen ja värjäys
Kulmien kestovärjäys sekä siistiminen pinseteillä. Ikäraja 16-vuotta. Kulmien vahaus +5e.
20,00 €
Kulmien sekä ripsien värjäys ja kulmien siistiminen
Kulmien siistiminen pinseteillä (vahaus +5e), sekä kulmien ja ripsien kestovärjäys. Ikäraja 16-vuotta.
29,00 €
Ripsien värjäys
Ripsien kestovärjäys. Ikäraja 16-vuotta.
20,00 €
KasvohoidotHinta alk.
Lempeä kasvohoito
Alkupuhdistus- kuorinta- hieronta- naamio- loppuvoide.
45,00 €
Mekaaninen ihonpuhdistus
Alkupuhdistus- kuorinta- mekaaninen ihonpuhdistus - naamio- loppuvoide. Sopii iholle missä reilummin epäpuhtauksia.
60,00 €
Ultraääni kasvohoito sis. kuorinta ja imeytys
Kokonaisvaltainen hoito, jossa käytetään kuorivaa päätä sekä tuotteita imeyttävää hoitopäätä. Alkupuhdistus- syväpuhdistus ja kuorinta ultraäänellä- ihotyypin mukaisen seerumin imeytys ultraäänellä- hieronta- naamio- loppuvoide. Huom! Sarjahoidot edullisemmin: viimeisestä hoitokerrasta prosenttialennus käyntikertojen mukaan 3x -30% ja 5x -50%.
78,00 €
Couperosa-stop (Apis)
Herkälle, couperoottiselle iholle tarkoitettu vahvistava hoito. Huom! Sarjahoidot edullisemmin: viimeisestä hoitokerrasta prosenttialennus käyntikertojen mukaan 3x -30% ja 5x -50%.
70,00 €
Express lifting, aikuiselle iholle (Apis)
Kohottava hoito aikuiselle iholle. Huom! Sarjahoidot edullisemmin: viimeisestä hoitokerrasta prosenttialennus käyntikertojen mukaan 3x -30% ja 5x -50%.
70,00 €
Happohoito/ kemiallinen kuorinta (Apis)
Kemiallinen kuorinta. Uudistaa, kirkastaa. Huom! Sarjahoidot edullisemmin: viimeisestä hoitokerrasta prosenttialennus käyntikertojen mukaan esim. 4x - 40%
70,00 €
Silmänympäryshoito aikuiselle iholle
Erityishoitoa silmänympärysalueelle tarkoitetuilla tuotteilla ja laitteella. Alkupuhdistus - kuorinta -radiofrekvenssi laitehoito - hieronta - naamio
50,00 €
Ihotyypin mukainen kasvohoito
Valitse tämä jos et tiedä minkä kasvohoidon valitset. Suunnitellaan yhdessä. Hinta sekä aika muodostuu hoidon mukaan.
0,00 €
Hydra dermabrasion (hydrofacial) kasvohoito
Monipuolinen laitekasvohoito, jossa valitaan hoitopäät ja tuotteet ihosi tarpeiden mukaan. esim.puhdistava hoito, kosteuttava hoito ja hoito aikuiselle iholle. Kasvohieronta kuuluu myös hoitoon. - Imupää eli hydrofacial - Radiofrekvenssi - Ultraääni kuorinta - Ultraääni imeytys - Kylmävasara
98,00 €
Led- valohoito
Alkupuhdistus - kuorinta - hieronta - naamio - Led-valohoito(kivuton) - päättövoide. Suositellaan sarjahoitona 1xvko. Huom! Sarjahoidot edullisemmin: viimeisestä hoitokerrasta prosenttialennus käyntikertojen mukaan esim. 6x - 60%.
45,00 €
Kasvohieronta
Alkupuhdistus - hieronta - loppuvoiteet Pieni hetki itselle irti arjesta.
40,00 €
Kultainen tunti
Tämä ihoa kirkastava ja napakoittava kevään UUTUUS sisältää: kemiallisen kuorinnan(happohoito), radiofrekvenssin(laitehoito) lopuksi hoito kruunataan kultalanka seerumilla. Alkupuhdistus- kemiallinen kuorinta- radiofrekvenssi- naamio- dekoltee hieronta- kultalanka seerumi- päättövoide.
99,00 €
JalkahoidotHinta alk.
Kynsien leikkaus
Varpaan kynsien lyhennys ja viilaus. Kynnen/kynsien ohennus +4€. HUOMIOITHAN että hoidan terveitä jalkoja. Jos sinulla on epäilys jalka-tai kynsisienestä niin otathan yhteyttä jalkahoitajaan tai lääkäriin.
25,00 €
Perusjalkahoito
Kylvetys- kynsien ja kynsinauhojen siistiminen- raspaus /kovettumien poisto- jalkaterien hieronta. HUOMIOITHAN että hoidan terveitä jalkoja. Jos sinulla on epäilys jalka-tai kynsisienestä niin otathan yhteyttä jalkahoitajaan tai lääkäriin. Hoidon kestoon vaikuttaa jalkojen kunto(max1h45min). Huom! vuoden -24 alusta en voi ottaa e-passimaksuja vastaan!
59,00 €
Hemmottelu jalkahoito
Lämmin jalkakylpy- kuorinta- hieronta- naamio. Huomaathan että tässä ihanan rentouttavassa hoidossa ei käydä läpi kynsien hoitoa, kovettumia tms, tässä keskitytään rentoutumiseen.
45,00 €
Täydellinen jalkahoito
Kylvetys- kuorinta- kynsien ja kynsinauhojen siistiminen- raspaus /kovettumien poisto- hieronta- naamio. HUOMIOITHAN että hoidan terveitä jalkoja. Jos sinulla on epäilys jalka-tai kynsisienestä niin otathan yhteyttä jalkahoitajaan tai lääkäriin. Hoidon kestoon vaikuttaa jalkojen kunto (max.2h10min).
75,00 €
Pikajalkahoito
Kylvetys- kynsien TAI kantapäiden/kovettumien hoito- kevyt hieronta. Jos jaloissasi on reilummin hoidettavaa, suosittelen valitsemaan perusjalkahoidon. HUOMIOITHAN että hoidan terveitä jalkoja. Jos sinulla on epäilys jalka-tai kynsisienestä niin otathan yhteyttä jalkahoitajaan tai lääkäriin. Huom! vuoden -24 alusta en voi ottaa e-passimaksuja vastaan!
49,00 €
KarvanpoistoHinta alk.
Ylähuuli
Vahaus Lyconin laadukkailla, hellävaraisilla tuotteilla.
14,00 €
Kulmakarvat
Viimeistely pinseteillä. Vahaus Lyconin laadukkailla, hellävaraisilla tuotteilla.
16,00 €
Leuka
Vahaus Lyconin laadukkailla, hellävaraisilla tuotteilla.
15,00 €
Kasvot(sis.kulmat, ylähuuli, leuka)
Vahaus Lyconin laadukkailla, hellävaraisilla tuotteilla.
38,00 €
Nenä
Vahaus Lyconin laadukkailla, hellävaraisilla tuotteilla.
15,00 €
Kainalot
Vahaus Lyconin laadukkailla, hellävaraisilla tuotteilla.
26,00 €
Sääret
Vahaus Lyconin laadukkailla, hellävaraisilla tuotteilla.
38,00 €